Eikä sitten muuta kuin ostoksille! Tulevaisuuteen meillä on suunniteltuna kaikenlaista vinkeää krääsää päidenne menoksi.

Levyn teema on evankelioiva. Se kertoo epätäydellisestä ja langenneesta ihmisestä, totuuden etsimisestä, armosta jonka Jeesuksessa voi löytää, sekä kolmessa viimeisessä kappaleessa maailman katoavaisuudesta. Musiikillisesti Yksi tie -debyyttiin verrattuna Tämä maailma on raskaampi levy. Pop on jäänyt vähemmälle ja rock on astunut esiin.

Laulu: Samu Kaattari
Kitara: Jukka Wallenius
Basso: Teemu Hieta-Koivisto
Rummut: Simon J. Kok

Nauhoitus & miksaus: Simon J. Kok
Masterointi: Jaakko Viitalähde / Virtalähde Mastering
Artwork: Simon J. Kok
Tuottaja: Simon J. Kok

Osa kappalemateriaalista on ollut valmiina sellaisenaan jo ensimmäisen levyn julkaisun aikoihin, joten levyn valmistuminen sävellykset ja sanoitukset mukaan luettuna on ollut pitkä, jopa neljän vuoden mittainen prosessi. Olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Kappaleet ovat aikuisempia, ilmaisu on hiotumpaa ja meininki raskaampaa. Edistystä on tapahtunut joka osa-alueella.

Tyypillinen etappibiisin miksausprojekti: raitoja vaatimattomat 88 kpl.

Nyt se on valmis. Se on tehty. En sano, että se on täytetty, koska se olisi jo liian paksua meikäläisen suusta. Tiedän vain yhden tyypin, joka voi sanoa niin. Studiopäiväkirjan viimeinen osuus kertoo miksauksesta. Se on niin tylsää selitettävää, että kauhean syvälle ei mennä.

Rumpu- ja bassosoundien säätäminen kuntoon tapahtui osittain jo äänitysprosessin aikana, paitsi että loppuvaiheessa mukaan kuvioihin tuli vielä tämä erittäin kätevä rumpuraidoille sampleilla tukea antava prosessori. Kun yhden biisin perusrumpubassopaletti oli valmis, sitä pystyi käyttämään pohjana seuraavia biisejä varten. Muuttamalla pieniä juttuja sieltä täältä, kuten tukisamplea sekä tilakaiun laatua ja pituutta sai kuhunkin biisiin sopivan variaation perusrumpusoundiin.

Seuraava askel miksauksessa on laulu. Omassa miksaustyylissäni laulu on vakio. Laulu on se kiintopiste jonka perusteella kaikki muu on joko hiljaa tai kovaa. Laulu on erittäin dynaaminen instrumentti, jonka hillitseminen tasaiseksi, alati läpitunkevaksi ja läsnäolevaksi raidaksi on haastavaa. Tällä kertaa allekirjoittanut (inspiroitunut amatööri, ei siis ammattilainen, huom huom) turvautui aggressiiviseen kompressointiin ja Wavesin Vocal Rider -plugariin, joka on kerta kaikkiaan älyttömän hyvä. Kun rumpu-bassoakseli jytää keskenään, on aika sovittaa laulu yhteen niiden kanssa. Tämä rumpu-basso-laulu-miksaus on ikään kuin pizzapohja, johon ympätään täytteet.

Kun kitaroita nauhoittaa kolmelle raidalle kerrallaan, eli kahdella mikillä ja linjalla, syntyy kolmen otoksen kesken vaihevirheitä, jotka vaikuttavat soundiin tavalla, jota on käsittämättömän vaikea korjata EQ:lla. Ensimmäisellä levyllämme ongelma on selkeästi esillä. Tämä seikka oli todennäköisesti käänteentekevin yksittäinen oivallus minulla tätä levyä tehdessä.

Kun kitaroita on paljon, niistä syntyy todella massiivisia kitaravalleja, joiden sovittaminen yhteen muiden kanssa on haastavaa. Lisäksi kitarasoolo aiheuttaa oman tasapainoilutilanteensa. Kitarasoolon rooli miksauksessa on sama kuin laulun, jolloin sen täytyy olla jokseenkin samalla voimakkuustasolla kuin laulun. Aina teoria ei kuitenkaan vastaa realiteetteja, joten vain kompromissien kautta saavutetaan lopputulos, jonka kaikki voivat allekirjoittaa. Niin kävi tässäkin tapauksessa.

Viimeinen mukaan sovitettava osa-alue ovat syntikat, pianot, kilkuttimet ja muu ylimääräinen. Etappi on trio + laulaja -kokoonpano, eli kaikki ylimääräinen on sovitettava mahdollisuuksien mukaan siten, että sen voisi jättää pois ja silti homma toimii. Ja tästähän luistettiin urakalla Suuruudenhulluus sai vallan ja tulossa on sellaista eeppistä mahtailua, että karkuun.

Monen bumerangin jälkeen miksaus oli valmis ja levy meni masteroitavaksi Jaakko Viitalähteelle 22.2. Ensimmäinen levymme oli masteroitu jotakuinkin siten kuin normaali nykylevy masteroidaan, samoin kuin nettisinkkumme Hyvä, eli ruttuun ja täysiä. Länsimaisesta populaarimusiikkia on jo kauan leimannut epäterve kehityspiirre, jossa oman levyn pitää aina soida lujempaa kuin naapurin. Sitä kutsutaan nimellä loudness war, tai suomeksi volyymisota. Etappi kulkee vastavirtaan tässä kehityksessä. Tuleva levy on dynaamisesti masteroitu, eli  se soi suhteellisesti hiljempaa kuin keskimääräinen nykylevy. Dynaaminen masterointi jättää transientit ehyemmiksi, vähemmän kohinaa ja säröä, sekä selkeämmän kontrastin hiljaisen ja kovan välille, eikä rasita korvia yhtä paljon pitkällä aikavälillä.

Kaiken kaikkiaan tyytyväisyysasteemme koko bändinä on korkea. Olemme innoissamme. Palamme halusta päästä esittämään minkä eteen olemme tehneet kohta puolitoista vuotta töitä. Vielä vähän aikaa ja kärsivällisyytenne palkitaan.

Tämä oli tässä tämän studiopäiväkirjan osalta. Seuraava levy avaa uuden.

Siihen asti, näkemiin.

Miksi se on niin hidasta? Ei riitä, että kappale vain laulaa lurautetaan vaan se pitää laulaa oikein, mahdollisimman hyvässä vireessä, virkeässä mielentilassa, edellispäivästä ja työviikosta levänneenä, biisin ja sen kohdan vaatimalla äänenpainolla ja saundilla, eri vokaalit, konsonantit ja tavut oikein painotettuina ja mitoitettuina… Lopulliseen suoritukseen vaikuttavia tekijöitä on valtavasti. Onneksi Samu ei pienistä hätkähdä vaan ottaa haasteen vastaan.

Ihmisääni on herkkä kapistus ja rock ‘n roll on haastavaa musiikkia. Yleensä viimeistään kahden tunnin yhtäjaksoisen äänittelyn jälkeen oli todettava, että tämä on tässä tältä päivältä. Jos vielä jatkaisi, saisi saman tien tehdä seuraavalla kerralla uudelleen. Nyt olemme kuitenkin voiton puolella. Taas yksi suuri urakka on selätetty ja pääsemme seuraavaan vaiheeseen.

Etapin laulusaundit sorvataan innovatiivisesti vanhoilla vaahtomuovipatjoilla akustoidussa laulunurkkauksessa Rode NTK -putkimikillä, josta on kehittynyt todellinen luottopeli. Mitään sen kummempia esikompressointeja tai muita signaalitiessä ei ole. Aina oppii uutta ja tällä kertaa opittiin uutta muun muassa monitoroinnista. Edellisillä äänityskerroilla ei esimerkiksi ajettu kaikua kuulokkeisiin ja tällä kertaa myös kiinnitettiin enemmän huomiota siihen että Samulla olisi oikeasti mukava laulaa.

Tässä ei kohta itse kukin pysy enää nahoissaan kun olisi niin paljon mitä haluaisi saattaa yleisön kuultavaksi. Julkaisupäivää meillä ei vieläkään ole, mutta vuoden 2012 alku on toivoa täynnä. Jospa se ei siitä pidemmälle enää venyisi.