Studiopäiväkirjaa, osa 5

Lauantai 6.8. oli päivä jolloin päästiin vihdoin ja viimein pitkän tauon jälkeen jatkamaan kitaranauhoituksia.

Tässä kohta voi olla järkeä valottaa hieman sitä miten meillä tehdään kitarat. Jukan pieni mutta pippurinen Peavey Classic 30 pantiin jakkaran päälle huutamaan ja eteen tökättiin kaksi mikkiä symmetrisesti ja suoraan kohti kartiota. Toinen niistä on tietysti Shure SM57, perustyömyyrä. Toinen mikrofoni näissä sessioissa on Neumann TLM03. Mikkisingnaalien lisäksi otettiin vielä kolmas linja, eli splitterin kautta suora linja kitarasta. Sitä sitten syötellään vahvistinsimulaattoreille. Eivät totisesti lopu vaihtoehdot kesken!

Tähän mennessä kaikkien kitarasessioiden yhteenlaskettu saldo on kaksi kokonaan valmista biisiä ja lisäksi kolme sellaista joihin on soitettu osa. Kohta ollaan kitaroiden kanssa puolessavälissä. Sitten päästään laulajan kimppuun, vaikka Samu onkin jo ottanut varaslähtöä purkittamalla allekirjoittaneen kanssa kaksi biisiä.

Ensi kertaan. Lisään jossain vaiheessa muutaman kuvan.

Aihe(et): Studiopäiväkirja. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

* Copy this password:

* Type or paste password here:

77 Spam Comments Blocked so far by Spam Free Wordpress

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>